Mahasangha tarkoittaa vapaasti käännettynä ”suuri henkisten harjoittajien yhteisö”. Siihen kuuluvat munkit, nunnat, maallikkoveljet (upasaka) ja –siskot (upasika). Lännessä sanaa Sangha käytetään usein perinteisestä merkityksestä poiketen tarkoittamaan kaikkia buddhalaisia harjoittajia, tai puhujan oman ryhmän jäseniä yleisesti. On kuitenkin syytä muistaa, että tarkasti ottaen sanalla Sangha viitataan munkkien ja nunnien yhteisöihin. Sangha on yksi buddhalaisuuden Kolmesta Jalokivestä Buddhan ja hänen opetustensa (Dharman) ohella. Vuosituhansien läpi Dharmaa ovat pääasiallisesti välittäneet ja ylläpitäneet luostareissa elävät henkilöt; siksi on osuvaa kuvailla Sanghaa Dharman tukipilarina.
Vaikka Sanghaksi usein lännessä usein sanotaan sitä laajaa yhteisöä, joka tarkkaan ottaen on Mahasangha, olisi hyvä muistaa sanan alkuperäinen merkitys ja siten munkiston elintärkeä rooli buddhalaisuuden laaja-alaisen säilymisen kannalta myös nykyajassa. Buddhan mukaan Dharma on todella saapunut johonkin maahan silloin kun siellä on vähintäin neljä täysin ordinoitua luostari-Sanghan jäsentä. Buddhan perustama luostari-Sangha on universaalinen, koulukunta-rajat ylittävä. Siihen kuuluvat yhtäläisesti niin theravadalaiset, mahayanalaiset kuin vajrayanalaisetkin munkit ja nunnat.
Bodhidharma-yhdistyksessä pyrimme edistämään luostari-Sanghan kehittymistä ja vahvistumista Suomessa. Näemme sen olevan tärkeää Dharman syvyyden ja vivahteikkuuden turvaamiseksi buddhalaisten menetelmien ja koulukuntien siirtyessä idästä Suomeen ja muihin maallistuneisiin kristillispohjaisiin yhteiskuntiin. Jos luostariyhteisö puuttuu, vaarana on Dharman muuttuminen psykologiseksi hyvinvointiopiksi, yksipuolistuminen pelkästään mietiskelyopetukseksi tai kulttuurilliseksi yhdistystoiminnaksi.
Bodhidharma-yhteisössä seuraamme perinteistä Mahasangha-ajattelua nykyaikaan sovellettuna. Suomalaissyntyisiä munkkeja on toistaiseksi vain kolme, nunnia on yksi suomalainen ja yksi suomenvietnamilainen. Kolmesta suomalaisesta munkista kaksi toimii yhdistyksessämme. Bodhidharma-yhdistyksessä noudatamme Dharmaan liittyvissä kysymyksissä Buddhan selkeän opetuksen mukaista ”hierarkiaa”, jossa kaikilla neliosaisen yhteisön jäsenillä on oma roolinsa. Yhdistyksen munkit kouluttautuvat Sangha-koulutuksen mukaisesti ensin kokelaina, sitten noviiseina, jonka jälkeen nuorina täysordinoituina munkkeina edelleen opettajansa ohjauksessa. Perinteisesti vasta noin kymmenen vuoden päästä munkki on täysin itsenäinen. Tämänkaltainen luostarikoulutus on opetuksen ja tietämyksen laadun takausjärjestelmä.
Maallikot voivat yhdistyksessämme olla harjoitusiltamien ohjaajia tai myös tulla Dharmaopettajiksi käymällä läpi heille luodun noin kolmivuotisen koulutusohjelman. Eräänlainen munkin ja maallikon välimuoto on joogi. Joogi on vakavasti buddhalaiseen elämäntapaan ja harjoittamiseen sitoutunut maallikkoyhteisön jäsen, jolle Buddhaharma on ensimmäisellä sijalla tärkeysjärjestyksessä elämässä. Joogi voi elää myös perheellisenä tuomalla dharmaisen elämätavan työpaikalleen ja kotiinsa, mutta monet joogit elävät perheettöminä asuen mietiskelykeskuksissa tai suorittaen yksinäisretriittejä. Joogia luonnehtii syvä sisäinen innostuneisuus kasvaa viisaudessa ja siitä kumpuava pitkäjänteinen sitoutuminen harjoitukseen.
Neliosaisessa Mahasangha-yhteisössä mahdollistuu monimuotoinen harjoittaminen. Niille jotka inspiroituvat omistautumaan Tielle täysin, on mahdollista ryhtyä munkiksi tai nunnaksi. Yhteisössä, jossa ymmärretään tällaisen omistautumisen tärkeys ja arvo, maallikkojen avulla munkit ja nunnat voivat paneutua täysipäiväisesti opiskeluun ja mietiskelyyn. Myöhemmin kypsyttyään ymmärryksessään he opettavat maallikoita koulukuntaperinteiden sekä oman henkilökohtaisen kokemuksensa valossa. Maallikkojen tuella perustetaan mietiskelykeskuksia tai temppeleitä, joihon maallikot voivat hakeutua ajoittain mietiskelemään intensiivisesti. Näin maallikot lahjoituksillaan luovat itselleen erinomaiset harjoitusedellytykset; eikä vain itselleen, vaan myös muille. Maallikoille neliyhteisöllinen harjoitus avaa monia tapoja harjoittaa sydäntään epäitsekkyydessä. Sanghan kunnioittaminen on myös Buddhan ja Dharman kunnioittamista, sillä munkisto edustaa Kolmea Jalokiveä.
Oman ymmärryksensä kehittämisen ja opettamisen lisäksi munkit voivat perhe- ja työelämään sitoutumattomina huolehtia temppeleistä, ylläpitää yhteyksiä maailmanlaajuisesti muihin keskuksiin, organisoida avustusprojekteja, vastata buddhalaisuuteen liittyviin monenlaisiin kysymyksiin, edustaa buddhalaisuutta julkisissa yhteyksissä, suorittaa elämän siirtymävaiheisiin liittyviä seremonioita ja muita buddhalaiseen kulttuuriin liittyviä käytännön tehtäviä.
Parhaimmillaan Mahasangha-yhteisö on sopusointuinen kokonaisuus, jossa vallitsee tarkoituksenmukainen selkeys. Roolijakonsa vuoksi perinteinen tapa toimia on joillekin länsimaisille ihmisille vaikea hyväksyä. Syynä lienee nykyaikana lännessä esiintyvä ääri-individualistinen ja kärsimätön mielenlaatu, joka pätee myös henkiseen kasvuun. Mahasanghassa harjoittaminen on hidas monipuolinen prosessi, jossa kasvetaan palvelemisen ja itsettömän toiminnan myötä. Ajoittain on hyväksyttävä ”ylhäältä päin” tulevia ohjeita ja haastavia tehtäviä mukisematta. Tämä on oivallista leikkamaan ”pidän-en pidä” kaksinaisuuden ja turhan mielipiteilyn vaivaa. Tasapainoinen buddhalainen yhteisötoiminta ei ole pelkästään epikurolaista mukavuutta, vaan myös stoalaista täsmällisyyttä, velvollisuudentuntoa ja itsehillintää. Näin syntyvä kokonaisuus on vakaa harjoitusyhteisö, joka hillitsee hyökyviä tunteellisia tiloja ja epätasapainoisia mielentiloja ja vähentää niihin liittyvien egotrippien riskiä.
Kun ryhdyin munkiksi 80-luvulla, mielessäni oli luostari-Sanghan kehittäminen Suomessa. Silloin kuitenkaan aika ei ollut kypsä. Harvoista buddhalaisista vain harvat ymmärsivät, että munkki tarvitsee ruokaakin elääkseen. Nykyisin buddhalaisuus on jo pidemmälle kehittynyt. Toivon, että tulevaisuudessa munkkien ja nunnien Sangha vakiintuu Suomeen. Se on Buddhadharman kannalta tärkeää. Bodhidharma-luostarin tulisi olla joustava yhteisö, jossa voisivat asua myös muiden koulukuntien munkit ja nunnat, mikäli voimavarat eivät riitä useiden, eri kouluntien luostareiden perustamiseen.
Maallikot voivat auttaa monin tavoin suomalaisen luostariyhteisön kehittämisessä, sekä innostaen henkisesti että toimien käytännöllisesti. Munkit tarvitsevat daana-lahjoituksia yksinkertaiseen elämiseensä. Myös pienellä rahalla voi aikaansaada paljon, jos on monia innokkaita ja sitoutuneita ihmisiä jotka antavat aikaansa ja osaamistaan. Jotkut suorittavat tietokonetöitä, suomentavat tekstejä, tiedottavat, tekevät kirjanpitoa, päivittävät nettisivuja jne; toiset käyvät asioilla kaupoissa, valmistavat daana-ruokaa tai osallistuvat temppelialueen rakennus- ja ylläpitohommiin… Yhdessä toimien opimme itsestämme kohtaamisissamme. Ystävällisyyden ja epäitsekkyyden kasvu on Tie.
Taehye sunim