Virallisesti buddhalaisuus tuli Koreaan Kiinasta saapuneiden munkkien mukana 372 jaa, mutta buddhalaisia vaikutteita oli jo ennen sitäkin ollut maassa. Munkit toivat mukanaan patsaita ja kiinankielisiä suutria sekä yksinkertaisia perusopetuksia karmasta ja onnellisuuden etsimisestä. Nämä ajatukset sopivat hyvin yhteen Korean silloisen shamanistisen perinteen kanssa ja vallanpitäjät ja kansa ottivatkin uuden opin luontevasti vastaan. Buddhalaisuus sulautui hyvin vallitsevaan uskontoon. Edelleen monissa korealaisissa temppeleissä on omat pyhäkkönsä vuorten suojelijahengille, ja näitä shamanismista jääneitä olentoja muistetaan myös joidenkin temppeleiden seremonioissa.
Buddhalaisuuden saapumisen aikaan Korean niemimaa oli jakautunut kolmeen eri valtakuntaan, Shillaan, Koguryoon ja Paekjeen. Buddhalaisuus saapui ensimmäisenä Koguryoon, mutta vasta vuonna 527 Shillassa (668 – 935) buddhalaisuudesta tuli kukoistava uskonto. Shillan valloitettua muut alueet vuonna 668 ja näin yhdistettyä maan levisi buddhalaisuus koko Korean alueelle (nykyiset Etelä- ja Pohjois-Korea). Tästä alkaneen yhdistyneen Shillan ja sitä seuranneen Koryŏ-dynastian aikana taiteet ja arkkitehtuuri kukoistivat. Tältä ajalta ovat peräsin mm. Sokkuramin luola ja Pulguksan temppeli kuuluisine stupineen. 1200-luku oli Koryŏ-dynastian upeinta kukoistuskautta, jolloin luotiin mm. Unescon maailmanperintölistalle kuuluva yli 80 000 puulaatalle kaiverrettu Tripitaka. 1400-luvulla uuskonfutselaisuuden kannattajat pääsivät valtaan ja Chosŏn-dynastian toimesta buddhalaisia alettiin vainota. Suuri osa kaupunkien temppeleistä tuhottiin ja munkeilta evättiin pääsy pääkaupunkiin. Munkit perustivat temppeleitä vuorille ja edelleenkin tärkeimmät ja suurimmat temppelit, esimerkiksi Songgwangsa (temppeli, jossa Tae Hye sunim on opiskellut) ja Haeinsa löytyvät vuorilaaksoista. Seuraava vaikea kausi Korean buddhalaisuudelle oli Japanin miehitysaika (1910 – 1945). Miehittäjät pakottivat selibaatissa elävät munkit ottamaan vaimoja, ja tärkeimpien temppeleiden johtoon asetettiin japanilaismielisiä munkkeja. Tänä aikana myös monet korealaisten temppeleiden kulttuuriaarteista vietiin Japaniin.
Miehityksen jälkeen suurimman koulukunnan, Chogyen, munkit aloittivat buddhalaisuuden voimakkaan uudistamisen maassaan. Naimisissa oleville munkeille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko lähteä pois Chogye-koulukunnan temppeleistä tai omaksua perinteinen selibaattimunkkeus. Samoihin aikoihin monia miehiä ja naisia ordinoitiin munkeiksi ja nunniksi. Buddhalaisuuden suosio lähti jälleen nousuun ja uusia temppeleitä ja keskuksia nousi suurimpiin kaupunkeihin. Muita merkittäviä buddhalaisuuden haaroja Chogyen lisäksi ovat muun muassa T’aego ja Wŏn, joista T’aegossa munkit voivat edelleen olla naimisissa japanilaisen tavan mukaan. T’aego-koulukunnassa säilyivät myös munkkien luostaritanssit. Kaikki koulukunnat edustavat mahayanaa, mutta painottavat harjoituksen eri aspekteja. Bodhidharma ry:n opettaja Tae Hye sunim on saanut vihkimyksen Chogye-koulukunnassa ja siten harjoituksemme perustuu tämän koulukunnan opetuksiin.
Chogye-koulukuntaan kuuluu pari tuhatta temppeliä (ja näiden lisäksi on myös lukuisia pienempiä erakkotemppeleitä). Munkkeja on noin 7500, nunnia 6500. Noin 11 miljoonaa korealaista, 25% Etelä-Korean väestöstä, lukeutuu buddhalaisiksi. Näistä 2/3 kuuluu Chogye-koulukuntaan. Merkittävimpiä Chogye-koulukunnan suuria temppeleitä ovat Kolmen Jalokiven temppelit T’ongdosa (Buddha), Haeinsa (Dharma) ja Songgwangsa (Sangha). Muutamissa temppeleissä myös länsimaalaisten on mahdollista harjoittaa mietiskelyä. Esimerkiksi Lotus Lantern International Meditation Center, Hwagyesa ja Musangsa järjestävät erimittaisia buddhalaisuuteen tutustumisohjelmia ja retriittejä englannin kielellä. Golgulsa-temppelissä on mahdollista tutustua munkkien itsepuolustuslajiin Sonmudoon. Näiden lisäksi on monia ”Temple Stay” -temppeleitä, mutta yleensä ohjelma on koreaksi. Korealaiset buddhistit ovat anteliaita ja ystävällisiä, joten käytännössä monista temppeleistä voi saada itselleen yösijan muutamaksi yöksi joko lahjoitusta tai pientä korvausta vastaan.
Sŏn-harjoitus
Chogye-koulukunnassa harjoitettava sŏn-buddhalaisuus on suurin Koreassa vaikuttava buddhalaisuuden muoto. Chogye-koulukunnan harjoituksen sanotaankin olevan parhaiten kaikista Kiinan chan-koulukunnista ja niiden perillisistä alkuperäisen henkisenä säilynyt. Sŏn-harjoituksessa painotetaan mietiskelyn merkitystä vapauden saavuttamiseksi. Temppeleissä mietiskelymunkit ja –nunnat kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa, talvella ja kesällä, mietiskelysaleihin kolmen kuukauden retriiteille. Mietiskelysalissa harjoitus alkaa noin kello kolme ja hiljaista mietiskelyä on päivässä 8 – 14 tuntia. Joissain temppeleissä myös maallikoilla on mahdollisuus osallistua retriiteille.
Chogye-koulukunnassa on useita harjoituksen muotoja: suutrien lukeminen, Buddhan tai bodhisattvan nimen lausuminen, hengitykseen keskittyminen, hiljainen valaiseminen eli ”valon suuntaaminen sisäänpäin” sekä hwadu eli ”ajatuksen huippu”, jota useimmat mestarit pitävät tärkeimpänä menetelmänä. Nykyisin on myös munkkeja ja maallikoita, jotka harjoittavat vipassanaa eli ”selkeää näkemistä”. Hwadu on opettajan oppilaalle antama (tai joskus spontaanisti mielessä nouseva) sana, lause tai jokin tapahtuma, jota oppilaan tulee mietiskellä. Hwadu johtaa käsitteellisen ajattelun tuolle puolen, ei-ehdolliseen mieleen. Perinteisiä hwaduja on 1700. Niistä tunnetuin lienee ”I-mo-ko”, eli ”Mikä/mitä tämä on?”. Muita tunnettuja Hwaduja ovat esimerkiksi ”Mu” ja ”Mänty pihalla”. Hwadu-harjoitus kehittyi Kiinassa. 1200-luvulla se vietiin Koreaan, Vietnamiin ja Japaniin, jossa sitä kutsutaan nimellä koan. Japanissa harjoituksesta tuli järjestelmä, jossa oppilas ratkaistuaan yhden koanin saa opettajaltaan jatkokoaneita. Korealaisessa traditiossa oppilas kontemploi tavallisesti yhtä ja samaa hwadua. Kun todella ”ratkaisee” yhden hwadun, tajuaa kaikki muutkin. Hwadun harjoittaminen on mahdollista hyvän opettajan johdolla, joka antaa oppilaalle sopivan hwadun, ja joka myös seuraa tiivisti oppilaan harjoituksen kehittymistä.
Tärkeimpiä tekstejä sŏn-harjoittajille Koreassa ovat Ydinsuutra, Timanttisuutra, Huinengin Korokesuutra, Avatamsaka-suutra ja vanhojen mestareiden kirjoitukset. Kolme kertaa päivässä pidettäviin seremonioihin kuuluvat aina Ydinsuutra sekä Yebulmun eli Palvonnalliset Säkeet.