Korealainen munkki Bopjong sunim (1932 – 2010) oli omassa maassaan suosittu ja arvostettu kirjoittaja, ajattelija ja henkinen opettaja. Hänen teksteistään huokuva maanläheisyys ja syvällinen buddhalaisten opetusten ymmärrys on ollut vuosikymmenien ajan suurena inspiraation lähteenä kaikille Korean kansankerroksille. Bopjong sunim eli suuren osan munkkielämästään vuoristojen kaukaisissa erakkomajoissa poissa kaupunkien hälinästä. Elämä vuorten yksinäisyydessä näkyy myös hänen kirjoituksiensa runsaassa luontoon liittyvässä kuvastossa ja vertauksissa. Bopjong sunimin kirjoitusten punaisena lankana on ajatus ”ei-omaisuudesta”; hän korosti jatkuvasti sitä kuinka tärkeää on luopua itselle tarpeettomista asioista ja tyytyä pieniin ja yksinkertaisiin toiveisiin ja omaisuuteen. Bopjong sunim ei kuitenkaan ollut pelkästään kirjailija vaan myös tarkoin ohjesäännöstöä noudattava munkki joka harjoitti ahkerasti mietiskelyä. Hänen mietiskelyssä nousseista oivalluksista saamme kenties jonkilaisen häivähdyksen näiden seuraavien, lyhyiden opetustekstien myötä. Kaikki tekstit on käännetty ja julkaistu oikeuksien hallitsijoiden luvalla.
Lootuslehden viisaus
Kun vesipisarat täyttävät lootuskukan lehden,
se heiluu hetken yhdessä jokaisen pisaran kanssa.
Ja kun vettä on kertynyt lehdelle riittävästi,
Se kaataa kristallinkirkkaan sisältönsä pois
ilman epäröintiä tai tarrautumista.
Sama ilmiö toistuu veden pudotessa alemmille lehdille,
ja lopulta lootuskukka tyhjentää itsensä lampeen.
Tarkkailtuani tätä ilmiötä ei-mielellä, ajattelin:
”Lootuskukka kannattelee painoa vain sen verran kuin jaksaa.
Hiemankin enemmän, ja se kaataa kaiken kokonaan pois!”
Olin täysin tyrmistynyt tälläisestä viisaudesta.
Mutta jos lootuskukka alkaisi ahnehtia vettä,
sen terälehdet repeäisivät tai varsi katkeaisi.
Elämisen periaate tässä maailmassa on täysin samankaltainen.
Lähellä maata
Niihin aikoihin kun aurinko laskee vuorten taakse ja varjot pitenevät, minä heitän kengät pois jaloista ja menen avojaloin kasvimaalle. Auringonlaskun aikaan tehtävä rikkaruohojen kitkeminen on tällä hetkellä päivittäistä työtä erakkomajassa. Voiko paljaiden jalkojen alla tuntuvaa mullan kosketusta verrata mihinkään? Maan läheisyydessä eläminen on elävän maailmankaikkeuden hyväksymistä.
Elämän silmut versovat mullasta. Ollessamme lähellä maata voivat elämän juuret juurtua lujaan maaperään. Pyri siis elämään maan läheisyydessä. Innotonta ja monimutkaista kaupunkiaavikkoa on mahdollista paeta.
Maa on meidän ikuinen äitimme; me kasvatamme ruokamme maassa ja rakennamme kotimme sen päälle. Elämän aikana kävelemme pystysuorassa maan pinnalla, ja lopulta kuollessamme käymme makuulle maan pinnan alle ja muutumme mullaksi. Sellaista elämä on.
Maa ei ole ainoastaan ravintomme lähde. Se myös opettaa meitä. Siemen juurtuu, nuppu versoo, ja pian lehdet ja oksat avautuvat kantaen kukkia ja hedelmiä. Itämisen tapahtumat avaavat silmämme näkymättömän valtakuntaan.
Jos elämme maan läheisyydessä yksinkertaisina ja nöyrinä, voimme oppia maaäidin hyveitä: luottamusta ja kärsivällisyyttä. Maa ei valehtele, eikä siellä ole kiirettä tai sekasortoa.
Elämä ei pysty kukoistamaan betonissa, teräsrakenteissa eikä asfaltissa. Kaupunkielämä menee jopa niin pitkälle, että se kieltäytyy kuulemasta sateen luonnollista ääntä. Mutta maa hyväksyy sateen äänineen. Silloin kun ihmiset kuulevat sateen äänen heidän mielensä puhdistuvat ja tyyntyvät; aivan kuin he palaisivat takaisin omaan kotikyläänsä.
Mutta on vielä niin paljon muutakin! Ota kenkäsi ja sukkasi pois jaloista ja kokeile, miltä möyhitty kasvimaa tuntuu paljaiden jalkojen alla. Koeta tuntea maan tuoksu. Tämä on todellista onnellisuutta.
Onnen avaimet
Meidän pitää varoa tekemästä kompromisseja itsemme kanssa, ei niinkään maallisen maailman kanssa. Meidän täytyy oppia olemaan itse omia opettajiamme.
Kun takerrumme johonkin asiaan ja alamme pitämään yksin sitä maailman keskipisteenä, jämähdämme täysin toimintakyvyttömiksi. Me ikään kuin juutumme suon silmäkkeeseen, muuttuen sameaksi, ummehtuneeksi ja pahanhajuiseksi kuin suon vesi.
Tarpeettomien tarrautumien hylkääminen ja niiden kokonaan taaksensa jättäminen on elämistä todellisen itsen mukaisesti. Sellainen elämä on jatkuvasti itseään uudistavaa. Me voimme uudistua silloin kun vapautamme itsemme kuluneista naamioistamme, rajoistamme ja ajatuksistamme.
Vaikka olisimme kuinka köyhiä tahansa, mielemme on arvokas lahja jonka voi jakaa toisten kanssa. Kun jaamme mielen syvimmän olemuksen, materiaaliset asiat seuraavat perässämme kuin varjo. Tällä tavoin elämä voi muuttua yltäkylläisemmäksi.
Maailmallisen ajattelutavan mukaan mitä enemmän annat, sitä vähemmän sinulle itselle jää. Mutta henkisestä näkökulmasta sinusta tulee sitä varakkaampi, mitä enemmästä luovut.
Materiaalisen yltäkylläisyyden keskellä on helppo ajautua väärille poluille. Puhtaan kieltäymyksen avulla voimme vaalia oikeamielistä henkeä ja tyynnyttää mielemme.
Onnellisuus ei löydy omistamiemme tavaroiden määrästä vaan siitä, kuinka pitkälle voimme luopua asioista joita emme tarvitse. Kuten vanha sanonta kuuluu, ”Jos vertaa itseään rikkaaseen, ei mikään koskaan riitä. Mutta jos vertaa itseään köyhään, omistaa aina liian paljon.” Ainoastaan omasta itsestä voi löytää sen perustavanlaatuisen menetelmän, jolla onnellisuus saavutetaan.
Jos tarvitset jotain asiaa vain yhden, niin yksi sitä myös riittää. Jos otat kaksi, menetät viime kädessä myös ensimmäisen. Pahimmillaan ihmiset jäävät omaisuutensa vangeiksi. Aivan kuin he jäisivät jumiin kaikkein ahtaimpaan ja pimeimpään luolaan mieli niin suljettuna, ettei siinä ole edes neulan mentävää reikää.
Tulee oppia olemaan tyytyväinen pieniin ja vähäisiin asioihin. Se on todellisen köyhyyden hyvettä.
Sanotaan, että maailmankaikkeus on kuin magneetti. Mielemme ollessa synkkä ja iloton, synkät ja ilottomat asiat parveilevat ympärillämme.
Kun mielemme on kirkas ja elämme positiivisesti ajatellen ja täynnä toivoa, tulvivat kirkkaat energiat meitä kohden luoden valoa ja loistoa elämäämme.
Tie mietiskelyyn
1.
Ihmisen mieli tulee luonnostaan tyyneksi, selkeäksi ja kirkkaaksi silloin kun se on täysin vapaa rajoitteista, silloin kun se on puhtaasti keskittynyt ja syventynyt.
Aivan kuten syöminen, juominen, nukkuminen, opiskelu ja harrastukset, myös mietiskely on yksi osa elämäämme. Mietiskelyssä tehtävämme on tarkkailla sisäisesti ja ulkoisesti, huomioida yksityiskohtaisesti tapamme toimia päivittäisessä elämässä, sekä nähdä muutokset sisältämme nousevissa tuntemuksissa, puheessa ja teoissa.
Aivan kuin hiljaa katselisi virtaa joen varrelta, vain jatkuvasti tarkkaillen.
Mietiskely on kuin musiikkia ilman ääntä. Mietiskely on jättiläismäinen hiljaisuus,
missä tarkkailija on kadonnut.
Mietiskely on aina uutta ja raikasta, sillä mietiskelyllä itsessään ei ole jatkuvuutta.
Ajankulkua ei voi keskeyttää. Aivan kuten juuri sytytetyn kynttilän liekki ei ole enää sama liekki kuin hetki sitten, samoin tämänpäiväinen mietiskely ei ole eilisen mietiskelyn kaltaista. Mietiskely on aina uutta ja raikasta kuin virtaava vesi.
Millainen olemassaolon muoto minä olen? Hiljaisuuden vallitessa minun tulee kysyä tätä itseltäni aina uudelleen ja uudelleen. Vastaus piilee itse kysymisessä. Jos sinulla ei ole aikaa tutkia itseäsi aina silloin tällöin, muuttuu mielesi hylätyksi joutomaaksi.
Mietiskele! Sen voima vahvistaa elämääsi.
2.
Mietiskely on mielen avaamista, huomion kiinnittämistä ja tarkkailua. Jos rauhoitat ajatuksissasi vellovat kärsimykset ja mielesi on täysin avoin, valon ja äänen kaltainen, voivat tasainen tyyneys ja onnellisuus vallita sisimmässäsi. Mistä oivaltaminen tulee? Se ei tule ulkopuoleltasi, oivallus on sisimmässä kukoistava kukka. Jos et vapauta itseäsi älyllisen uteliaisuuden ulottuvuudesta ja syvenny henkiseen etsinnän piiriin, ei heräämisen kukka voi kukkia.
Todellisen tiedon idut voivat versoa sanoja edeltävässä hiljaisuudessa.
Älä kuvittele löytäväsi mitään itsesi ulkopuolelta. Tänä keväänä kaiken taivaan alla olevan elävän versoessa, tulee meistä jokaisen tarkkailla sisäistä ääntään. Tuon tarkkailun myötä sinun tulee avata uusi sivu elämässäsi.
Kääntänyt Vajramitra (Juha Lamminaho)