Zenmestari Hyon Gak sunim saapuu opettamaan
Suomeen
27.4. - 1.5.2023!

Amerikkalaissyntyinen zenmestari Hyon Gak sunim tulee Suomeen huhtikuun lopulla. Bodhidharma yhdistys on iloinen siitä, että vappuviikonlopuksi saamme vieraaksemme arvostetun zenmestarin. Kunnianarvoisa Hyon Gak sunim ohjaa retriitin Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa Buddhalaisessa keskuksessa Sampossa to 27. huhtikuuta. - ma 1. toukokuuta.

Hyon Gak sunim aloitti harjoittamisen vuonna 1989 korealaisen mestari Seung Sahn sunimin alaisuudessa Yhdysvalloissa. Mestari Seung Sahnia pidetään eräänä tärkeimmistä buddhalaisista vaikuttajista viimeisen vuosisadan aikana. Zenmestari Hyon Gak on yksihänen dharmaperillisistään.

Hyon Gak sunim oli ensimmäinen länsimaalainen, joka sai munkkivihkimyksen Kiinan Kansantasavallassa kulttuurivallankumouksen jälkeen. Tämä tapahtui Chogye-vuorella kuudennen zenpatriarkan temppelissa. Ordinaatiomestarina toimi Seung Sahn sunim, Seung Sahn sunimin dharmaperillisenä hän on ollut vastuuasemassa useissa zentemppeleissä. Sittemmin Hyon Gakille itselleen on lahjoitettu kolme temppeliä, jotka hän on kuitenkin lahjoittanut toisille munkeille ja nunnille.

Hyon Gak suniminin kirjaa "From Harvard to Hwa Gye Sah Temple" on myyty miljoonia kappaleita. Asetuttuaan Saksan Regensburgiin hän on opettanut Dharmaa myös internetin välityksellä ja on oppilaineen aloittanut “Authentic Temple Zen” nimisen kehutun online kurssin.

Saksan Regensburg Zen Centerin keskushahmona näemme hänet Youtubessa tasaiseen tahtiin, mutta on suuri kunnia saada opettajaksi paikan päälle Suomeen mestari, jonka dharmakoetus “dharmataistelu” luokitellaan legendaariseksi. Sen päätteeksi Mestari Seung Sahn lausui: “Tässä on kirkas mieli. Jos kukaan koskaan haluaa tietää, kuinka selkeydessä tällainen dharmataistelu voi kulkea, olette sen juuri todistaneet.”

Zenmestari Hyon Gak sunim tulee nyt siis ensimmäistä kertaa Suomeen. Vierailun järjestelyistä vastaa Bodhidharma ry. Retriitti järjestetään Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa buddhalaisessa Sampo-keskuksessa. Sampo on Bodhidharma ry:n kotipaikka. Bodhidharma ry. on Suomen vanhin buddhalainen yhdistys (perustettu 1947), jonka aiempi nimi oli Buddhismin ystävät ry.

Retriitti toteutetaan vappuviikonloppuna. Se alkaa torstain 27. ja perjantain 28. illloilla. Tällöin retriittiaika on klo 17.30 - 21.00. Lauantaina 29.4. ja su 30.4. harjoitetaan kokopäiväisesti korealaisten zentemppeleiden ohjelmaa seuraten. Maanantaina 1.
toukokuuta puolestaan alkuiltaan asti. Tässä ajatuksena, että pitkänmatkalaiset ehtivät vielä paluumatkalle samana päivänä.

Kantavina teemoina retriitillä on hiljainen harjoittaminen ja mielemme tutkailu. Jokaisen päivän päätteeksi on kuitenkin varattua aikaa opetuspuheelle ja osallistujien kysymyksiin.

La 29.4. - ma 1.5. ohjelmaan kuuluu myös vegaaninen ruokailu. Majoituksen toivoisimme, että kaikki hoitaisivat oma-aloitteisesti, mutta Bodhidharma yhdistykseen voi olla yhteydessä asiasta ja mielellämme annamme ideoita asian suhteen.

Retriitin opetuskieli on englanti.

Retriitin hinnoittelu on seuraava:
120 euroa ei-jäsenet.
96 euroa Bodhidharma ry:n jäsenet.
80 euroa eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät

Hinta sisältää opetuksen Sampo-keskuksessa 27.4. - 1.5.2023 ja ruokailut 29. - 30.4. ja 1.5. Lisäksi opettajalle voi antaa vapaita lahjoituksia.

Retriitti koostuu opetuksesta, ohjauksesta, istuma- ja kävelymeditaatiosta, sekä korealaiseen buddhalaisuuteen liittyvistä resitaatioista. Retriitti on kokonaisuus, johon tulisi osallistua alusta loppuun saakka.

Mukaan mahtuu vain 20 osanottajaa. Varaa siis paikkasi nopeasti sähköpostilla ry.bodhidharma@gmail.com Ilmoittautuminen on sitova! Osallistuminen maksetaan vasta sitten, kun olet saanut yhdistykseltä vahvistuksen ilmoittautumisestasi. Ilmoittautuminen tulee voimaan vasta sitten, kun maksu on tullut yhdistyksen tilille.